-
Helmikuun tervehdys 24.2.2015
Havahdun lintujen keväiseen lauluun ja huomaan etten ole päivittänyt sivujani. Vilkkaasti on vierinyt uusi vuosi uusien ohjelmistojen äärellä. Tälle vuodelle on luvassa Rautavaara 100v. konsertteja, Sibeliusta kunnioitamme maaliskuussa Oulussa huikean tanssiteoksen "Janne ja Aino" myötä sekä luvassa on monenlaisia mielenkiintoisia konsertteja joissa vierailen solistina. Omia biisejäkin on kuultavana myöskin tänä vuonna duosta koko Mustarastas laulaa- levyn kokoonpanoon saakka. Toivon iloa ja onnea kaikille, toivottavasti kohtaamme musiikin merkeissä!
 
14.10.2014 Tervehdys!
Syksyinen tuuli puhaltaa ihanasti ja tuottaa yhtäaikaa levollisen tunnelman sekä uuden luomisen palon. Vuodenaikojen vaihtelut ovat ihmeellisen ihania.
Marraskuun 15. starttaa TV2 kanavalla uusi SuomiLOVE ohjelma jossa olen mukana bändissä. Luvassa koskettava ohjelma jossa kuullaan 100 tarinaa ja 100 laulua rakkauden siivittämänä. Joulukonsertit myös lähestyy ja siksipä päivitän kohta myös tulevia esiintymisiä. Toivottavasti nähdään!

 
Huhtikuussa 2014 ilmestyy Tuomas Holopaisen soololevy!
Huikean suuri ilo ja kunnia saada olla mukana Tuomas Holopaisen huhtikuussa ilmestyvällä soololevyllä! Luvassa todella upea levykokonaisuus! Voit katsoa 7.2. julkaistun sinkun musiikkivideon
täältä

 
Uusi levy "Mustarastas laulaa" julkaistiin 27.9.2013 !
Levyä voi tilata mm. täältä

Nyt on julkaistu levyllinen runoilija Sinikka Svärdin ja minun yhteistyönä syntyneitä lauluja. Levyllä soittaa upeita muusikoita:

Jousikaiku kvartetti
Pasi Eerikäinen: viulu,laulu,tinapilli
Laura Airola: viulu,laulu,tinapilli,mandoliini,irlantilainen busuki,ja sovitukset
Mauri Kuokkanen: alttoviulu,laulu,tinapilli
Riikka Lampinen: sello,laulu,tinapilli

Mikko Iivanainen: kitarat,banjo
Juho Kivivuori:kontrabasso
Kepa Kettunen: rummut

 
18.4.2013
Hei!
Johanna ja Mikko Iivanainen kiertueella lokakuussa 2013!
Alla olevista linkeistä voit jo varata lippuja! Lämpimästi tervetuloa!

Lipputoimisto
Lippupalvelu

 
10.4.2013 Aurinkoinen tervehdys pitkästä aikaa!
Keikkojen lomassa on pikkuhiljaa ollut uusien laulujen syntymisen aika ja nyt alkaa olla kokonaisuus valmista. Sinikka Svärdin sanoittamia ovat kaikki uudet laulut ja niitä on ollut ilo jo päästä muutaman kerran esittämäänkin. Lämmin kiitos ihanasta palautteesta!
Studio on varattuna kesäkuulle ja toiveissa on että jos kaikki asiat hyvin loksahtelee niin uusi levykin valmistuisi kenties jo syksyksi :)
Päivittelen pian tämän vuoden keikkalistaakin kunhan vielä viimeisimmät varmistuu.
Iloa ja valoa kevääseen! Toivottavasti nähdään keikoilla :)

 
1.8.2012 Terveiset pianon ääreltä :)
Pikkuhiljaa on syntymässä uusia lauluja, olen ystävystynyt uudestaan vähän tiiviimmin vanhan ystäväni pianon kanssa :)
Syksyllä on luvassa monenlaisia keikkoja ja syyskuussa jopa pikku kiertue Mikon kanssa jossa soitan itse myös pianoa. Noilla duo keikoilla on luvassa jo maistiaisia uusista lauluista. Lämpimästi tervetuloa keikoille !

 
Oikein hyvää alkanutta vuotta 2012!
Monenlaisia keikkoja luvassa tälle vuodelle, ihanaa!
Tammikuussa svengailua mm.Kymi Sinfonietan solistina,
helmikuussa 1n yhtye julkaisee kokoelmalevyn 9.2.Korjaamolla Helsingissä,
maaliskuun alussa Maarit Hurmerinnan kanssa yhteiskonsertti Martinus salissa Vantaalla ja 13.3. starttaa Antti Sarpila Swing Band juhlakiertue :)

Toivottavasti nähdään keikoilla :) Tervetuloa!

 
Keväällä 2011: Johanna on saanut SuomiTV:lle oman ohjelmansa!
JOHANNA IIVANAINEN ESITTÄÄ -musiikkiohjelmassa on neljä jaksoa,jossa Johannan vieraina nähdään Edu Kettunen, Hanna Pakarinen, Koop Arponen ja Susanna Hietala.
Luvassa on swingiä, iskelmää ja materiaalia uudelta Kadotaan uneen -albumilta!
Johanna Iivanainen esittää -ohjelma SuomiTV:ssä tiistaisin alkaen 1.3. kello 23:00 ja uusinnat torstaisin kello 22:30.

 
Johannan uusi levy "Kadotaan uneen" kaupoissa 9.3.2011!
Tilaa levy julkaisupäiväksi kotiisi täältä.
 
 
Johanna Euroviisujen jatkoon!
Johanna selvisi kirkkaasti jatkoon Euroviisukarsinnoista ja kilpailee 12.2.2011 Turussa järjestettävässä finaalissa.

Katso Johannan kaunis esitys täältä.

Laulu kuultavissa myös englanniksi täältä.

 
ESIINTYMISET
-
9.12. klo 20 Raatihuone,Iisalmi
KJC Joulukonsertti
Johanna Iivanainen, laulu
Mikko Iivanainen, kitara
Timo Hirvonen, basso

 
10.12. klo 18 Pirkkalan Vanha kirkko
Seimiyö - joulukonsertti
Johanna ja Mikko Iivanainen duo
 
13.12. klo 19 Savoy, Helsinki
Swinging Christmas
Antti Sarpila Swing Band
feat. Johanna Iivanainen

 

Etusivulle